perjantai 26. kesäkuuta 2009

Jälleen yksi IPR:n uhri.



Me emme ehkä halua ajatella asiaa, mutta IPR:llä on myös sellaisia uhreja, joita ei heti ensinäkemältä tule ajatelleeksi. Michael Joseph Jackson syntyi perheeseen, jossa panostettiin ammattimaiseen taiteeseen. Yhdeksi merkittäväksi argumentiksi IPR:n ja erityisesti musiikin tekijänoikeuksien puolesta on noussut se, että ammattimainen taiteenharjoittaminen kärsisi ilman tällaisia järjestelyitä.

Michael Jackson edusti kaikissa suhteissa, niin musiikillisena ja kulttuurillisena ilmiönä, musiikkiteollisuuden merkittävänä toimijana, kuin henkilökohtaisessa elämässäänkin, kaikkea sitä, mikä IPR-ajattelussa on vikana. Useimmat IPR-kriitikot ja monet muutkin, muistavat kuinka Jackson aikanaan osti oikeudet liki kaikkiin Beatlesien kappaleisiin. Asiasta käytiin oikeuttakin ja Jacko voitti. Minulla ei ole tietoa oikeuksien myöhemmästä kohtelusta.

On vaikeaa kuvitella, miten Jacksonin henkilökohtaisen elämän ja sen, kuinka showbisnes pisti miehen lapsesta asti täysin sekaisin, olisi voinut rekonstruoida ympäristössä, jossa elitistinen IPR-ajattelu ei leimaisi käsitystämme musiikista ja muusikoista. Hän todennäköisesti uskoi fiktiiviseen käsitykseen jumalallisista inspiraatiosta ja tavallisia kuolevaisia korkeammasta olemisen muodosta, jonka hän oli saavuttanut tulemalla supertähdeksi. Ainakin tätä kuvaa viljeltiin estoitta 90-luvulla.

Voidaan siis sanoa, että lahjakas, traaginen hahmo, ökyrikas ja musiikkibisneksessä häikäilemätön mies olisi jäänyt syntymättä, jos yleisön halukkuus ruokkia tuota sairasta mielikuvaa olisi ollut edes vähän heikompi. Ja jos kokonaista teollisuudenhaaraa ei olisi kehitetty juuri tähtäimenä luoda tämänkaltaisia ihmisiä. Meinasin kirjoittaa "hirviöitä", mutta se ei tee oikeutta. Jackson oli paljon enemmän uhri. Hänen verensä tahraa kaikkien IPR-apologeetikkojen käsiä. Hävetkää.

8 kommenttia:

Tommi Uschanov kirjoitti...

Muuten hyvä veto, mutta Beatles-covereita koskevassa kohdassa menet metsään. Sävellyksillähän on pakkolisenssijärjestelmä, eli jos sävellys on tekijän suostumuksella julkaistu, sen saa levyttää lupia kyselemättä kuka tahansa kunhan vain maksaa ns. mekanisointikorvauksen. Ja sen hinta on vakio eikä riipu sävellysten kustannusoikeuksien omistajasta.

Olet väärässä myös Beatles-coverien harvinaisuuden suhteen - en tiedä, mistä tällainen mielikuva on sinulle päässyt syntymään. Covereita on liioittelematta takuulla kymmeniä tuhansia, ja varsin yleinen käsitys on, että Lennon ja McCartney ovat itse asiassa koko tallennetun musiikin historian versioiduimmat säveltäjät. Pienen pintaraapaisun tarjoavassa, hyvin epätäydellisessä Second Hand Songs -tietokannassa on 3054 Beatles-coveria.

Tiedemies kirjoitti...

Kiitos huomiosta. Kuten kirjoitin: Minulla ei ollut tietoa siitä, miten oikeuksia on myöhemmin käytetty.

IDA kirjoitti...

Voisin allekirjoittaa itse tämän tekstin. Toivottavasti tästä ei tule tapa.

Jotain samaa tarkoitan itse popkulttuurilla, joka on vastustettavaa. Into ja halu tehdä, vaikka ei osaisikaan, on täysin tervettä, hauskaa ja usein uskomattoman hienoja tuloksia tuottavaa, mutta tuo teollinen rahastus, tähtikultti ja kaikki siihen liittyvä on syvästi kipeää.

En muista onko Billie Jean Jacksonin oma laulu, mutta olisi ihan asiallista, jos Jackson muistettaisiin hienona lauluntekijänä, koska sitä hän ennen kaikkea oli.

Tiedemies kirjoitti...

Tiedote:
Tästedes mitään vendetta-juttuja ei sallita. Älkää pakottako minua ottamaan moderointia käyttöön. En millään jaksa.

Siis Niinku kirjoitti...

Tässä analyysissä ei kyllä ollut päätä eikä häntää. Ei "fiktiivinen käsitys jumalallisesta inspiraatiosta" ole IPR-fantin keksintöä, eiköhän siitä ole taiteilijat kärsineet/nauttineet ammoisista ajoista alkaen :D

Ja jotenkin (ehkä käsitin väärin) tuossa viitataan implisiittisesti siihen, että ilman IPR-fanttia ei olisi "supertähteyttä". Aivan päinvastoin, sillä IPR-ajattelun murtuminenhan antaa musateollisuudelle voimakkaan insentiivin luoda vaihtoehtoisia ansaintamalleja, jolloin fanitus tulee entistäkin tärkeämmäksi (jollet usko, tule joskus tuohon Tavastia-klubin nurkille katsomaan korttelin ympäri ulottuvaa pikkutyttökolonnaa ja kysy niiltä, että ootteko sattunu imuttaan tän bändin musaa). Sit miettimään, et miten ilmiöt syntyy.

Siis Niinku kirjoitti...

Toi mun äskeinen kommentti koski japsibändejä, sillä en usko, että ilmiötä olisi syntynyt ilman nettiä ja waretusta.

Tiedemies kirjoitti...

Supertähteys ei varmaan mihinkään katoaisi, mutta sellaisiksi ei ihmisiä hakattaisi lapsesta lähtien isojen voittojen toivossa.

Siis Niinku kirjoitti...

Höpsistä. Hakataanhan niitä ns. muissakin lajeissa, kuten urheilussa jne. Ei ihan kaikesta voi IPR:ää syyttää.