maanantai 19. lokakuuta 2009

Matkalla IV.

Palasin Hong Kongista. Perjantaina kävimme kiertelemässä keskustassa ja illalla Kowloonissa Temple Streetin markkinoilla. Halpaa krääsää ja paljon tinkimistä. Tinkiminen on usein jotenkin noloa, mutta täällä se on ehkä vähän helpompaa kuin muualla. Hintalappuhinta on aina tietysti törkeän ylihintainen, mutta länsimaisittain niin alhainen, että tinkiminen tuntui naurettavalta. Ostimme vähän vaatetta ja muuta (syömäpuikot, rahapussi, paita, jne.) tuliaisiksi. Mitään laadukasta täältä on turha odottaa niillä hinnoilla. Hong Kong on kuitenkin yksi minkä tahansa tason shoppailun ykkösmestoja maailmassa. Jos rahaa haluaa polttaa merkkituotteisiin ja muotiin, niin sekin onnistuu.

Itse en sellaisista perusta, mutta jopa kirjakaupat ovat Hong Kongissa loistavia. Laadukkaat ovat tietysti kalliita. En ostanut kuin yhden kirjan ja senkin ajankululukemiseksi, Heinleinin "Stranger in a Strange Land" oli jotenkin nimensä, jos kohta ei välttämättä teemansa puolesta sinänsä, sopivaa matkalukemista.

Ajankulumisella ei tule olemaan ongelmaa muutenkaan, koska aion oikeasti tehdä työtä koko viikon. Tällä kertaa vuorossa on operationaalisen semantiikan ja determinismin teoria, jota olen käsitellyt yleisellä tasolla täällä. Nyt vuorossa on konfluenssi.

Lineaarisen ajan semantiikka on vaikeasti määriteltävä käsite. Yleisestiottaen voidaan sanoa, että semantiikka on lineaarinen, jos sen paikkansapitävyys voidaan testata, so. jos järjestelmien eroavaisuudelle on jokin äärellinen todiste. Esimerkiksi, meillä on järjestelmä, joka voi suorittaa tapahtumasekvenssit "a,b,c" ja "a,b,d". Haarautuvan ajan semantiikka olisi herkkä sille, onko sekvenssi "ennalta määrätty" ensimmäisen "a":n jälkeen vai vasta, kun sekä "a" että "b" on havaittu. Lineaarisen ajan semantiikka ei tee eroa tämän suhteen. On kuitenkin epäselvää, voidaanko lineaariseksi semantiikaksi nimittää sellaista, joka tekee eron sen suhteen, onko sarjan "ab" jälkeen mahdollista havaita, onko valinta "c":n ja "d":n välillä jo tehty. Käyttämämme karakterisointi on sellainen, jossa näin todellakin on.

Karakterisointi voidaan tehdä operationaalisen determinismin ja semantiikan kanssa siten, että lineaarisen ajan semantiikassa jokainen prosessi voidaan ilmaista tekemällä yksi epädeterministinen valinta joukosta deterministisiä prosesseja. Tämän tutkimusvierailun fokus on siinä, että (ainakin hypoteesin mukaan) jokainen deterministinen prosessi voidaan ilmaista ns. "angelic choice"- valintana konfluenttien prosessien yli.

Toisin kuin determinismi, konfluenssi säilyy abstraktiossa. So. Deterministisen prosessin abstrahoiminen johtaa yleisessä tapauksessa epädeterminismiin, mutta konfluentin ei.

Tarkoituksena on tuottaa annetun deterministisen prosessin konfluenssista approksimaatio, jonka avulla tietoa prosessien rinnakkaisuudesta ja riippumattomuudesta voidaan kuljettaa ylöspäin ja tuottaa pienempiä malleja. Ensimmäisenä pitäisi määritellä rinnankytkennän semantiikka uudelleen niin että se palautuu, ilman konfluenssidataa, perinteiseksi rinnankytkennäksi ja toisaalta siten, että lopputulos on sellainen, että käyttämämme abstrakti semantiikka on edelleen kongruenssi rinnankytkennän suhteen.

Konfluenssidata on helppo - suorastaan triviaali - ylläpitää abstrahoinnissa ja uudelleennimeämisessä.

Ei kommentteja: