tiistai 8. kesäkuuta 2010

Hylsy.


Paperia ei hyväksytty julkaistavaksi. En ole kovin yllättynyt, sillä sen kanssa tuli lopulta aivan liian kova kiire. Tulokset olivat selvillä jo pitkään, mutta esitystavan puutteet tappoivat julkaisun, koska paperissa nimenomaan esitys on olennaista. Itse tulos jäi siis ikäänkuin kaiken muun varjoon. Lisäksi ongelmaksi tuli relevanssi.

Tietojenkäsittelyssä yleensä, ja aivan erityisen voimakkaasti formaalien menetelmien (mallintarkastus tms.) tutkijoilla on isohkona ongelmana se, että julkaiseminen lehdissä on tavattoman vaikeaa. Ala on pieni. Sen saralla laajemmin relevantit tulokset toki päätyvät yleensä lopulta yleisluontoisiin lehtiin, mutta teoriapapereille, joiden sovellettavuus on kapea, on vain muutama foorumi. Konferenssit käsittelevät samoja asioita mutta eri näkökulmista. Osassa toivotaan kontribuutioita, joilla on selkeä teollisuusnäkökulma, osaan toivotaan enemmän teoriapainotusta, jne. Menetelmäpaperit, jotka ovat jossain tässä välimaastossa, ovat usein hieman orpoja, ja niiden kontribuutio ei välttämättä istu oikein kumpaankaan. Tämä painoi meidänkin paperimme kohdalla jonkin verran saadun palautteen perusteella.

Onneksi on muita mahdollisuuksia. Kokeet on nyt tehty, saimme arvokasta palautetta teknisen esityksen vahvistamiseksi ja muutaman hyvän viitteenkin. Seuraavalla yrityksellä todennäköisyydet ovat jo paremmat.

3 kommenttia:

Kumitonttu kirjoitti...

Anteeksi taas maalaisuuteni, mutta mikä tämän paperin aihe oikein oli?

Tiedemies kirjoitti...

"Better Partial Order Reduction by
Compositional Calculation of Dependency".

Markku kirjoitti...

"Better Partial Order Reduction by
Compositional Calculation of Dependency".


"Always come better", sanoo Mr. Miyagi.