perjantai 17. kesäkuuta 2011

Rauha.

Päätin pitkällisen pohdinnan jälkeen luopua kaikenlaisesta katkeruudesta, ja nollata tilanteen mielessäni, pohtia asiat sen pohjalta, mitä ne ovat nyt ja miten ne todennäköisesti tulevat kehittymään. Tämän taustalla on tapaaminen erään entisen kolleegan kanssa; ko. henkilö oli hieman vastaavanlaisessa tilateessa joitain vuosia sitten ja lähti. Oivalsin illalla, että "Ingalsin Lauran" sijaan oikeastaan terveempi suhtautuminen löytyy tässä linkittämästäni kappaleesta.

Syynä on myös se, että aivan näinä päivinä saan merkittävän määrän lisäinformaatiota erilaisista vaihtoehdoista. Tahdon ajatella omaa tilannettani selväjärkisesti, vailla katkeruutta. Pahoitteluni lukijoille, poistin kaikki tekstit, joissa olin purkanut katkeruuttani. Niiden tarkoitus oli toimia terapeuttisena kanavana, ja ne palvelivat tarkoituksensa loppuun. Tarvitsen ennenkaikkea mielenrauhaa, en tunnetta että olen konfliktin keskellä.

2 kommenttia:

adeus kirjoitti...

Keskimääräiselle suomalaiselle tuo nollaus olisi reilut kännit.

Tiedemies kirjoitti...

En ole vetänyt "reiluja kännejä" kohta viiteentoista vuoteen, jos sillä tarkoitetaan kertakäytön riskirajat ylittävää alkoholimäärää. Enkä aio ikinä varmaan enää vetääkään, samasta syysä kun en aio ajaa moottoripyörällä ilman kypärää tms.