tiistai 16. heinäkuuta 2013

Tabut.

Viimeisimmässä Talouselämän numerossa oli juttu taloustutkimuksen kyselystä, jossa oli skannattu sitä, mitkä poliittiset kysymykset saavat kansalaiset "raivostumaan". Kysymyksenasettelu oli: Jos poliitikko ehdottaisi asiaa X, niin mitä siitä seuraisi: 1) Poliitikon pitäisi erota, 2) En äänestäisi tätä enää seuraavissa vaaleissa, 3) En osaa sanoa, 4) Luottamukseni ei muuttuisi, 5) Luottamukseni lisääntyisi.

Kysymyksistä osa oli typeriä, koska ne eivät ole sinällään nykyjärjestelmän puitteissa poliitikkojen päätettävissä. Esimerkiksi ehdotus "yritysjohtajien palkkioita pitää nostaa", on minustakin sellainen, että poliitikon pitäisi tutkituttaa päänsä, mutta vain siityä syystä, että en oikein ymmärrä miksi poliitikon pitäisi ottaa tällaiseen asiaan kantaa. (Sivumennen sanoen: Palkkamaltin peräänkuuluttaminen on sikäli hieman toisenlainen juttu, että sillä on nykyjärjestelmän puitteissa rooli työehtosopimusten aikaansaamisessa, en kuitenkaan puutu tähän näkökohtaan lainkaan).

40% Keskustalaisista oli sitä mieltä, että jos poliitikko ehdottaisi kannabiksen laillistamista, tämän tulisi erota tehtävistään heti. Kaikista vastaajista osuus oli 29%. Suhteellisuudentajua voi hakea siitä, että homoliittojen kannattajille eroa vaatisi 11% vastanneista, ja ahvenanmaan itsenäisyyden kannattajille eroa vaatisi 10, samoin niille jotka ehdottaisivat eläkeiän nostoa 65 vuoteen.

Kuvaavaa on jutussa toimittajien asenne. Tekstistä löytyy kohta: Huolestuttavaa - ellei suorastaan pelottavaa - on nuorten aikuisten tulos. 18-24- vuotiaista peräti 37 prosenttia ei osaa sanoa miten suhtautuisi poliitikkoon, joka ehdottaisi, että pankit on otettava yhteiskunnan haltuun. En nyt oikein ymmärrä mikä tässä on huolestuttavampaa kuin siinä, että 27 prosenttia oli sitä mieltä että ehdotus on neutraali ja vielä 9 prosenttia sitä mieltä että se on positiivinen. Vaikka kysymys näyttää helpolta, niin mielestäni se ei sitä ole mitenkään yksikäsitteisesti. Pankit ovat jo nyt valtiosta ja keskuspankista riippuvaisia, ja viimeisten vuosikymmenten tapahtumat ovat osoittaneet että niiden toimintaan liittyviä riskejä ei kuitenkaan sälytetä niiden omistajille ja sijoittajille, joten de facto pankit ovat jo nyt yhteiskunnan hallussa ainoalla tavalla, jolla on merkitystä: Tappiot on jo nyt sosialisoitu. Siksi edes minä en osaisi sanoa miten suhtautuisin poliitikkoon joka tällaista ehdottaisi; suhtautumiseni riippuisi siitä, millaisen pankkijärjestelmän tämä ehdottaisi tilalle.

Oatmeal käsitteli muuten juoksemista hiljattain. (via)


1 kommentti:

adeus kirjoitti...

Esim. Arhinmäki lähes suoraan vaati pankkien sosialisointia:

Rahan vastineeksi saatava pankkien omistus on paitsi suomalaisten, myös koko Euroopan etu.

Ja en myöskään tiedä miten Arhinmäkeen pitäisi tämän asian suhteen suhtautua. Kai se on sitten huolestuttavaa.