Olkapäävammani parantelun myötä kuntosaliharjoitteluni on ollut melko rajoitettua. Koska kaikki työntävät liikkeet, samoin kuin liikkeet joissa käsivarret joutuvat välittämään voimaa kiertoliikkeessä, ovat pannassa, ohjelmani koostuu kyykystä, maastavedosta ja suodusta. Esimerkiksi hauiskääntö tuottaa sen verran olkapään kiertojännitystä, että sitä ei voi tehdä. Power cleania ei voi tehdä, sillä tangon alle sukellettaessa käsille tulee sen verran nopea kiertoliike, että olkapäähän ottaa. Mikään merkittävällä vastuksella treenattava rintalihaksen liike ei myöskään tule kysymykseen.
Jatkoin rauhallista progressiota kesätauon jälkeen ja tänään oli kyykyssä 3x5x117.5kg ja maastavedossa 5x125kg. Kumpikin sujui ongelmitta. Välissä tein jonkin verran lämmittelynomaisia soutuja, varsinainen soutu on eri päivällä kuin maastaveto. Soudun progression olen pitänyt ja siinä työpaino on jo 80kg. Jos ja kun joskus pääsen vielä penkkipunnerruksen ääreen, joudun aloittamaan jostain 40 kilon paikkeilta. Optimistisimmillaaankin paluu kevään isoihin painohin -- ilman loukkaantumisia, takapakkia toipumisessa, jne jne -- kestää kolme kuukautta, ja realistinen tavoite on puoli vuotta. Tämä siis vasta jos olkapää on saatu kivuttomaksi, mitä se ei vieläkään ole.
Söin tulehduskipulääkettä (naproxen) vajaa kahden viikon kuurin ja olen orjallisesti noudattanut fysioterapeutin jumppaohjeita. Mitään, mikä tuottaa olkapäähän kipua joko tehdessä tai jälkikäteen, en ole tehnyt. En ole tehnyt myöskään liikkuvuusharjoituksia, koska fysioterapeutin mielestä niihin pitää palata vasta kun olkapää on kivuton. En ole kovin luottavainen, sillä esimerkiksi vasemmalla kyljellä makaaminen on tavattoman tuskallista.
Olen käyttänyt työpainoilla kyykyssä ja vedossa vyötä. Rippetoe kirjoitti joskus kauan sitten ja uudelleenjulkaisi taannoin (pahoittelen etten löytänyt linkkiä; jos joku bongaa sen, niin laittakaa kommentteihin) kirjoituksen vyön mekaniikasta. Minulla oli pitkään uskomus, että vyön mekaaninen vaikutus on, että se tekee nostamisen "helpommaksi" ja siten vyön kanssa tehty treeni ei yleistyisi niin hyvin, mutta tämä on ilmeisesti virheellinen käsitys.
Nimittäin, kyykyn ja maastavedon kaltaisissa liikkeissä vatsa- ja selkälihakset (kaikki keskivartalon tukilihakset ylipäätään) muodotavat staattisen jännityksen jonka on tarkoitus tukea selkärankaa niin, että keskivartalo voi toimia jossain määrin vipuna. Kyykyssä voima välittyy jaloista lantion kautta, ja tanko on lapaluiden päällä. Maastavedossa tanko on käsissä, mutta kädet toimivat ikään kuin köydet ja selkä on jäykkä vipu, varsinainen voima tulee lantion ojentajista ja osittain jaloista.
Tämä keskivartalon jäykistys vaatii lihaksilta nimenomaan staattista työtä. Lihakset voivat supistua vain yhdellä tavalla, mutta tietenkin eri suhteissa. Ilman vyötä ainoastaan lihakset jotka vetävät vatsaa sisäänpäin, voivat kunnolla tulla mukaan jäykistykseen. Keskikropan voi ajatella eräänlaisena kumisena pussina joka on täynnä vettä; lihakset jotka painavat sitä kasaan, samalla jäykistävät rakenteen, ja koska vesi ei puristu kasaan, tasainen puristus joka puolelta pitää säkin jäykkänä. Jos ympärille laitetaan vyö, niin lihakset joiden supistuminen työntää lihasta ulospäin eivät voi työntyä ulospäin, koska vyö on edessä. Tällöin näiden lihasten ainoa suunta työntyä on sisäänpäin, ja näin rakenne jäykistyy entisestään. Useamman lihaksen osallistuessa jäykistykseen, voidaan voimaa käyttää enemmän ja harjoitusvaste on suurempi. Myös vatsaontelon paine on suurempi, ja tämä laittaa myös sisäänpäin työntävät lihakset itseasiassa kovemmalle työlle.
Vyö voi kuitenkin antaa valheelllisen turvallisuudentunteen, ja silloin sitä kyllä käyttää väärin.
Rakensin teslakäämistäni MK3- version. Siitä tuli tavattoman ruma, sillä mokasin kiinnistysruuvien mitoituksessa ja toruksesta tuli epäkeskinen. Vielä pahempi ongelma oli, että kipinä oli vieläkin varsin aneeminen. En tosin löytänyt resonanssia vielä, mutta periaatteessa tämän ei pitäisi haitata suuremmin.
Sain kolmannen mikrouunin riivittyä onnenkantamoisena. Kävin viime viikolla kaverin kanssa noutamassa tavaroita hänen autostaan, joka oli korjaamon pihalla. Autossa oli myös joitain jätteitä jotka heitimme läheiselle jätelavalle. Kaveri huomasi siellä rikkinäisen mikrouunin ja kaikeksi onneksi noutamiemme tavaroiden joukossa oli mm työkaluja, joten purimme mikrouunin, irrotimme kondensaattorin, diodin, muuntajan, magnetronin ja jäähdytystuulettimen. Ajattelin että teen jäähdytystuulettimesta pyörivän kipinävälin (rotary cap) seuraavaan versioon Teslan syöttöpiiristä. Pyörivällä kipinävälillä on se ratkaiseva etu, että kipinä varmasti sammuu joka kierroksella eikä valokaaren ylläpitäminen hukkaa energiaa. Lisäksi sen voi yhdistää sopivaa induktiiviseen kuormaan niin, että muuntajalle näkyvä oikosulkuvirta ei ole niin suuri. Staattisella kipinävälillä korkeajännitepuolen induktiivinen kuorma on vähän kaksipiippuinen, sillä kun kipinäväli on kuumana, niin induktiivinen kuorma kyllä rajoittaa virtaa (jos ei saturoidu), mutta toisaalta myös voi hidastaa kipinän sammumista, mikä ei ole hyvä juttu.
Onnistuin melkein käräyttämään syöttöpiirin kondensaattorit kun käytin loisteputkilampun kuristinta. Siinä kävi nimittäin niin, että kipinä oli ensin vaisu kunnes yhtäkkiä kuristimen kuumettua kävi todella kirkkaaksi ja tajusin että se oli oikosulussa koko ajan. Ehdin katkaista virrat; jännitteentuplaajan konkka kävi todella kuumana ja muuntajakin alkoi savuta. Oppia ikä kaikki, taidan laittaa varmuuden vuoksi myös matalajännitesyöttöpuolella jonkun induktiivisen jännitteenrajoituksen suojelemaan muuntajaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti