torstai 14. huhtikuuta 2016

Keveyden sietämätön olemus, osa II

Eilen oli Texasin toisen viikon kevyt päivä. En ole vielä oikein vakiinnuttanut kevyen päivän ohjelmaa. Pääsääntöisesti treenaan koko kropan noin 80% intensiteetillä perjantain painoista.

Keskiviikkon ohjelmassa tällä kertaa tein
  • Kyykky 2x5x100kg. Tämä on siis noin 80% siitä mitä aion perjantaina nostaa (125kg)
  • Pystypunnerrus 3x5x40kg. Tämä on vähän alle 80%, koska aion nostaa 52.5 perjantaina. Mahdollisesti 55, jos olen hullulla tuulella.
  • Hang clean 2x3x45kg. Tämä on rinnalleveto riipusta, eli paino lähtee reisiltä. Kokeilin tätä kun hartiat ovat vielä hieman jökissä maanantain jäljiltä. Ihan OK. Tätä voisi tehdä enemmän.
  • Leuanveto 10 + 6. En halunnut revitellä. Erikoista tässä on se, että leuassa selvästi minulla kestävyys jäänyt kehittymättä. Pystyn vetämään itseni niin ylös että tanko tulee suunnilleen pallean kohdalle, mutta viiden toiston jälkeen alkaa aina väsyttää. Lienee taustalla massiiviset soutumäärät vitosilla, eli nyt täytyy lisätä tässä kierroksia. 
Ohjelman suunnittelun periaatteita voi miettiä tässä kohtaa. Olen tavallaan nyt ns intermediate-nostelija, eli en ole enää siinä mielessä aloittelija että voisin lisätä painoja yksinkertaisella ohjelmalla joka kerralla. Tämän vuoksi siirryin tähän ohjelmointiin. Aloittelijan ei ole syytä tehdä tällaisia muutoksia.

Stressi-adaptaatio-sykli on aloittelijalla sellainen, että toipuminen tapahtuu parissa päivässä. Kolme treeniä viikossa toimii joitain kuukausia, ravitsemuksesta yms riippuen. Itse aloitin aloittelijaohjelman tavallaan "alusta" tammikuun alusta. Kolme kuukautta jatkettuani maastaveto, kyykky, penkki ja soutu, olivat kaikki nousseet 20 kiloa aloitustasoa korkeammalle. Tosin, en aloittanut pohjalta, koska olin nostellut viime vuonna melko säännöllisesti. Noin viime vuoden kesäkuun kohdalla olin osapuilleen samoissa painoissa kun kehitys loppui lineaarisella syklillä, joten ei ollut yllätys että se tapahtui suunnilleen samoissa lukemissa nyt.

Ns. Intermediate-tason nostelija taas tuottaa elimistölle viikon aikana tietynlaiset stressit, joista elimistöllä on sitten pidempi aika toipua yhdessä ja erikseen. Texas-ohjelmassa stressejä on kaksi, on volyymi maanantaina ja intensiteetti perjantaina. Ero ei ole sellainen että nämä rasitukset olisivat täysin erilaiset, ne ovat itseasiassa hyvinkin pitkälle päällekäiset, mutta kuitenkin siten että toipumiseen on enemmän aikaa.

Heräsin keskiviikkon ja torstain välisenä yönä yllättäen. Olin nälkäinen ja hieman "stressaantuneen" oloinen fyysisesti. Jätin bulkkaamisen pois ja ajoitan runsaamman syömisen maanantaihin ja tiistaihin, jolloin proteiinisynteesi maanantain treenistä on eniten koholla. Teoriani oli, että voin keskiviikkona syödä kevyemmin koska treeni ei ole niin raskas, mutta saatoin olla väärässä. Kokemukseni on, että olen tällä hetkellä "aliravittu", eli pitäisi ilmeisesti syödä myös keskiviikkona enemmän. Tämä tarkoittanee että toiveeni siitä että voisin jatkaa tällä ohjelmalla kehitystä ilman lihomista voi olla turha. Aloittelijan ohjelmassa palautuminen kahdessa päivässä vaatii paljon syömistä. Kuvittelin että jos treenaan kovaa vain kahtena päivänä, joudun syömään paljon vain neljänä, ja se riittää.

Täytyy säätää tuo ruokavalio kohdalleen.

2 kommenttia:

samuli kirjoitti...

Oletko tutustunut lihastutkija Juha Hulmin kirjoituksiin? Miehellä on melko vakuuttava kroppa.
Lihastohtori.wordpress.com

Tiedemies kirjoitti...

Ihan hyvän oloinen saitti kyllä.