maanantai 6. syyskuuta 2010

Back in the UK.

Palasin taas englantiin eilen illalla. Lähtö kotioloista ei ollut yhtään helpompaa kuin viimeksi, itseasiassa tuntuu, että lähtö muuttuu kerta toisensa jälkeen epämiellyttävämmäksi. Aloitin matkalla lukemaan Reynoldsin Aurinkojen huonetta, ja sainkin tuhottua sitä hyvän matkaa. Reynoldsia tunnutaan suomentavan ihan hyvää vauhtia. Eikä minulla pahemmin ole moittimista suomennosjäljestä. Olen pari kirjaa lukenut englanniksi ja ehkä viisi suomeksi, eikä mitään selkeää vikaa ole näkynyt.

Olen valitettavasti jonkinlaisessa koukussa Reynoldsiin. Häpeäkseni myönnän, että kirjailijana hän on ainoastaan viihdyttävä, ei niinkään muuten mielenkiintoinen tai erityisemmin ajatuksiaherättävä, mutta se tuntuu olevan peräti syy riippuvuuteeni kuin sitä vähentävä tekijä.

Tällä viikolla on edessä rankka rupeama hommia. Lisäksi vaimo tulee lauantaina käymään muutamaksi päiväksi.

Ei kommentteja: