torstai 24. syyskuuta 2015

Zum Teufel!!

Resonanssin löytäminen teslakäämilleni on osoittautunut vaikeaksi, koska kondensaattorien saaminen oikealle kapasitanssille on erittäin hankalaa -- tai kallista. Limsapulloista tehdyt kondensaattorit ovat tyyliin "what you get is what you get", ja niiden kapasitanssimittaukset ja toisaalta käyttäytyminen korkeilla taajuuksilla ja korkeilla jännitteillä on mitä on, eivätkä aina vastaa toisiaan. Yhden kokispullokonkan rakentamiseen menee toki vain muutama minuutti, mutta teippiä, johtoa, rautanauloja ja foliota kuluu ja tulee sotkua. Puhumattakaan siitä, että se ei ole kovin hauskaa kun on tehnyt niitä jo kymmenen.

Olen onnistunut haalimaan vielä muutaman mikrouuninraadon ja siten minulla on nyt myös mikrokonkkia useita, mutta niiden kapasitanssi on liian suuri, enkä usko että ne käyttäytyvät kovin hyvin korkeilla taajuuksilla. Toisaalta korkeita taajuuksia ja jännitteitä (ja virtoja) sietävät laadukkaat pulssikonkat maksavat melko paljon; joutuisin kohtuullisenkin konkkapankin rakentaakseni maksamaan useita kymmeniä euroja. Koska tässä itselläni on kysymys siitä, miten tehdään halvasta romusta hauskoja leluja, en ole lähtenyt sille tielle.

Korkeat jännitteet ovat kuitenkin hauskoja ja kiehtovia. Yksi melko yleinen -- ja ennenkaikkea halpa -- korkeiden jännitteiden luomiseen kelpaava laite on sytytyspuola. Ne maksavat Biltemassa 9.90. Näissä on se hauska piirre, että vaikka ne on tehty 12 voltin nimellisjännitteelle, erityisesti suuritehoisemmat on ylisuunniteltu. Vanhemmissa kärjellisissä sytytysjärjestelmissä virrat ja erilaiset heijastejännitteet voivat olla isojakin, ja Isot Pojat ovat ajaneet sytytyspuolaa systeemillä, jossa syöttöjännitteenä on ollut jopa 230 volttia verkkovirrasta.

Minä kuitenkin ajattelin kokeilla kuinka paljon jännitettä se kestää. Puola toimii eräänlaisena muuntajana, mutta sensijaan että se muuntaisi jatkuvaa jännitettä, se perustuu siihen, että virta joka puolan ensiön läpi kulkee, katkaistaan nopeasti, jolloin toisiolle syntyy hetkellisesti hyvin korkea jännite. Kuten todettua, vanhemmissa autoissa tämä tehdään mekaanisesti, uudemmissa puolijohteilla. Mekaaninen katkominen muistuttaa jonkin verran "käänteistä" kipinäväliä, joka on teslakäämin syötössä.

On loppujen lopuksi yhdentekevää, katkaistaanko vai kytketäänkö virta nopeasti. Tesla-käämiä ajettaessa periaate on hivenen samantapainen; kondensaattoria ladataan, jolloin virta on ensin tasaisen iso, mutta laskee samalla kun jännite konkan yli nousee. Kun kondensaattorin jännite on noussut riittävän suureksi, kipinärako laukeaa ja virta pomppaa hetkellisesti suureksi; Teslassa käämi ja kondensaattori muodostavat hetkeksi värähtelijän, jonka taajuus on melko korkea.

Niinpä kytkin sytyspuolan teslakäämini syötteeseen. Otin jännitteentuplaajan välistä pois, joten syöte on "vain" 2000 volttia. Se on silti 160 kertaa suurempi kuin puolan normaali syöttöjännite. Ajattelin, että se pamahtaa heti. Toisin kävi:

Pahoittelen sotkuista pihaani, olin niin täpinöissäni etten miettinyt tällaisia asioita. Kuvassa muuten vilahtaa tämänhetkinen versioni käämistä (jota ei ole tuunattu). Käytin kahta mikrouunin kondensaattoria sarjassa, jotta kapasitanssi olisi hiukan pienempi ja jännitteenkesto suurempi. Kuivan ilman läpilyöntijännite on noin 3kV/mm,  ja tuossa pisimmillään kipinä hyppää helposti sellaisen 8cm, mikä tarkoittaa että kyllä sieltä sellaisen yli 200kV tulee. No, ok, ilma oli kosteaa, joten voi olla että se on vähemmän, mutta hurja jännite kumminkin.

En pystynyt rikkomaan puolaa edes tällä syötöllä.

10 kommenttia:

Juha kirjoitti...

Ilmeeni.

Tiedemies kirjoitti...

Why the long face?

Tiedemies kirjoitti...

Mietin itseasiassa että alkaisin tehtailla näistä pikku projekteista enemmänkin videoita. Täytyy vaan keksiä lisää juttuja joita voi tehdä.

Juha kirjoitti...

Pääasia että videoita, oli aihe mikä tahansa. Tuollaiset on niin söpöjä.

Tiedemies kirjoitti...

Olen harkinnut seuraavia projekteja:
- Ohmimakkaraa 4kV jännitteellä
- Sähköpurkauksia erilaisissa väliaineissa (vesi, alkoholi, jne)
- Erilaisten komponenttien räjäyttelemistä korkeajännitteellä
- lankaräjähdykset, siis höyrystetään ohut lanka hurjalla jännitteellä/virralla; en tosin tiedä montako joulea tarvittaisiin, yhteen mikrokonkkaan tulee vaan kaksi joulea, ja siitäkin vaan osa saadaan talteen näin.
- Ylipäänsä asiat jotka rätisee ja kipinöi. Ideoita otetaan vastaan.

Feyris Nyannyan kirjoitti...

minä vaan mietin että miten mikroaaltouunista saisi tehokkaan sädepyssyn. Ovi irti, turvaklipsi alas ja tykittämään. Mutta liian iso.

Tiedemies kirjoitti...

Mikroaallot on hieman hankalia tässä suhteessa. YouTubessa on pari videota jossa on peltipurkista tehty suuntain.

Feyris Nyannyan kirjoitti...

ahaa! kiitos. täytyypä tarkistaa

Tiedemies kirjoitti...

https://www.youtube.com/watch?v=RrOw03gIIQQ

Noita juttuja *EI* pidä tehdä. Mikroaallot ei sinänsä ole kovin vaarallisia, ne vain lämmittävät kudosta ja sitä liha ja luut kestää ihan kohtuullisen hyvin pieniä aikoja. Ongelmana on, että ne heijastuvat kaikenlaisista metalleista, voivat muodostaa seisovia aaltoja, ja jotkut pinnat voivat muodostaa yllättäviin paikkoihin suunntaavia säteitä. Sellainen jos osuu silmään, niin tulet sokeaksi. Ja sitä ei näe, joten varominen on vaikeaa.

Feyris Nyannyan kirjoitti...

joo nuo ukrainan jätkät tulikin jo katottua. Erittäin mielenkiintoista ja erittäin vaarallista. aivan kuin sota-alueella asuminen ei jo olisi.