perjantai 3. kesäkuuta 2016

Power to the people

Julistin tänään 8 viikon Texas-menetelmäkokeiluni päättyneeksi. Intensiteettipäivä oli juhlallinen.
  • 3x140 kg kyykky. Tämä oli henkilökohtainen ennätykseni. En ollut koskaan ottanut harteilleni tuollaista painomäärää, ja sain kyykättyä kolmosen. Ensimmäisellä toistolla polvesta kuulu naksahdus, mutta polvi ei ollut väärässä asennossa, se ei sattunut tms. Ilmeisesti normaalia nivelten naksahtelua, jota olen lämmitellessä aiemminkin tottunut kuulemaan.
  • 5x50 kg prässi. Otin tässä nyt taaksepäin. Vaihdan ohjelmaa, ja totesin että nykyinen TM toi minut 57.5kg:n prässiin muttei sen yli, joten näin se nyt vaan on. 
  • 5x145kg mave. Veto onnistui mutta nyt huomaan sen, että näillä painoilla kaltaiseni papparainen väsyy jos vetää joka viikko. Varmaan optimaalisissa uni- ja ruokaolosuhteissa kerta viikkoon mavettelu onnistuisi, mutta en elä sillä lailla ideaalisissa olosuhteissa. 
  • Leuanvedon jätin suosilla väliin. Maastavedon jäljiltä koin että kaikki energiani on syöty. 

Nyt on viikko 23, joten tällä "sesongilla" nostin ensin lineaarisella progressiolla 12 viikkoa ja sitten päälle 8 viikkoa texas-metodilla. 12 viikossa pääsin ensin lineaarisella progressiolla, pienten töyssyjen kautta, 100 kilosta 125 kiloon kyykyssä. Sen jälkeen pääsin Texas-menetelmällä 125 kilosta 140 kiloon 8 viikossa. Tästä voi laskea, että LP-ohjemassa sain noin 2 kiloa viikossa lisää kyykkyyn, TM:ssä vauhti on ollut 1.875 kiloa viikossa.  Kehitys siis ei ole edes ollut hitaampaa.

Maastavedossa luvut olivat käytännössä aivan samanlaiset, 110 kilosta 135 kiloon LP:ssä ja sitten 135kg:sta 150 kg TM:llä. Erotuksena oli se, että TM:llä se 15 kiloa tuli jo 6 viikossa; Kehitykseni TM:ssä olisi siis nopeampaa kuin lineaarisessa ohjelmassa. Siinä missä LP:ssä tuli mavea kolme kertaa kahdessa viikossa, TM:ssä sitä on kerran viikossa. Päättelisin tästä, että tässä nimenomaan volyymin vähennys nosti tuloksia.

Prässin kehitys ei ollut yhtä vaikuttavaa. Se nousu LP-osiossa 35kg:sta 50kg:n, ja TM:ssä 50kg:sta 57.5kg. Penkkiä en tehnyt nousujohteisesti, vaan tukiliikkeenä, mutta soutu kehittyi 75kg:sta 95kg:een, jonka jälkeen lopetin painon lisäämisen ja pudotin takaisin 80 kiloon siinä kohtaa kun vaihdoin TM:än Rinnallevedossa olkapää ja tekniikka pysäyttivät aika varhain kehityksen 65 kilon paikkeille. Leuanvedossa harjoitteluni oli aivan ala-arvoista, joten en analysoinut sitä tarkemmin.

Ensi viikon pidän hyvin kevyenä, ns. deload-viikkona. Intensiivinen nousujohteinen harjoittelu vaatii veronsa ja jossain kohtaa pitää todeta että viikon breikki on paikallaan. Pidin pienen deloadin jo kerran, noin tämän 20 viikon rupeaman puolivälissä. Koen onnistuneeni kevään ohjelmassa ja treenissä erittäin hyvin. En sano "kiitettävästi", koska prässissä asettamani tavoite jäi saavuttamatta, mutta se saattoi olla epärealistinen. En löysäillyt missään vaiheessa enkä ottanut "turhaan" kevyesti. Sairastin yhden influenssan ja selkä oli yhdellä viikolla hieman kipeänä, mutta muutoin pysyin terveenä. En juonut ainuttakaan kertaa itseäni känniin (no en tee sitä käytännössä ikinä muutenkaan), eli alkoholia käytin hyvin vähän, pari olutta ehkä kerralla korkeintaan.

Nyt jatkan treenaamista hieman eri kuviolla. Harkitsen ensi viikon ajan, josko alkaisin treenaamaan Tampereen Puolimaratonille. Se on 10. syyskuuta, eli siihen on 13 viikkoa aikaa. Ensi viikon tauon aikana mietin paletin kohdalleen. Jos otan puolikkaan tavoitteekseni, niin kyykkääminen saa jäädä yhteen tai korkeintaan kahteen kertaan viikossa. Yläkroppatreeniä voi edelleen tehdä. Neljän päivän Texas, jossa yläkroppapäivinä ja toisena lepopäivänä juostaan, ja jossa intensiteettiä ja volyymiä on alakropan suhteen tuunattu alaspäin, voisi toimia. Tavoitteena olisi säilyttää voimaa alaraajoissa ja mahdollisesti saada sitä hieman lisää yläraajoihin.

Esimerkiksi, jos vaikka syyskuun alussa menisi taas 3K cooperissa, kyykkäisi edelleen ainakin 135 ja mavettaisi 145, ja jos silloin prässsäisi sen 60kg, niin tämä voisi olla mielekäs tavoite.

Ei kommentteja: