sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Run Forrest, Run!

Kilometri viikossa- projektini sunnuntain juoksun osalta on siinä vaiheessa että tänä aamuna juoksin 13km. Mahdollisuuksien mukaan taidan jatkossakin juosta pitkän juoksun tyhjällä vatsalla (p.l. aamukahvi), kuten tein tänään.  Evidenssi on ristiriitaista sen suhteen kuinka hyödyllistä tämä on, mutta itse koen sen miellyttävänä, vaikkakin paastonneena juoksuvauhti on hitaampaa.

Hyötynäkökohta tulee siitä, että paastonneena elimistö käyttää energiantuotantoon enemmän rasvaa kuin hiilihydraattia. Tämä kuulostaa fiksulta, mutta tarkalleenottaen tämä ei vielä kerro mitään siitä onko paastonneena juokseminen hyödyllistä esimerkiksi rasvaprosentin pudottamiseen; todennäköisesti se nimittäin ei ole. Rasvaa kyllä poltetaan enemmän, mutta melko varmasti myös aminohappoja -- siis proteiinia -- myös. Siinä missä rasvavarasto on ihmisellä paljolti inerttiä rasvakudosta, aminohappoja on varastossa ainoastaan lihaksissa. Jos treeni polttaakin enemmän rasvaa, se voi polttaa vielä enemmän lihasta.

Oma perusteluni paastonneena juoksemiseen on, että saan nopeammin runners high:n, mikä taas takaa että juokseminen on hauskempaa. Jälkikäteen tankkaan melko hiilari- ja proteiinipitoisella (Plus-kaakao ja heraproteiini + rahka)  ravinnolla, jotta kompensoin aminohappojen menetystä. Suosittelen kokeilemaan paastojuoksua joskus, kun siihen on tottunut, niin se on äärimmäisen miellyttävää. Tänään erityisesti oli vieläpä sopivan lämmin niin, että pieni kuumotus tuli juostessa päälle.  Pidemmillä matkoilla voi näillä lämmöillä joutua ottamaan nestettä mukaan. Esimerkiksi Singaporessa juoksen todennäköisesti radalla niin että voin pitää puolentoista litran vesipulloa radan varressa ja juoda säännöllisesti. 

Tämän aamun matka taittui leppoisasti, kilometrivauhti oli 6:10, eli hyvin leppoisaa hölköttelyä. Lyhennän edelleen keskiviikon matkaa. Tällä viikolla juoksin vain neljä kierrosta radalla, lepotaukojen kera. Ensi viikolla teen ehkä samoin. 4x400 vetoja lähes täydellä vauhdilla, so. niin että loppua kohden jo vähän hyytyy.  Tällä toivon voivani rakentaa vauhtia, mutta pitää juoksuvolyymin sen verran pienenä ettei ylikunto uhkaa.

Volyymikyykyt kärsivät, ja toistomäärät putoavat näilläkin vähäisillä juoksuilla, mutta se ei haittaa. Perjantaina sain kuitenkin kyykättyä 137.5kg, joskin vain kerran.  Maastavetokin meni kivasti, vetelin tiistaina kaseja 130kg:lla ja perjantaina ykkösen 152.5kg:llla, eli uusi ennätys paukahti taasen. Nitkuttelen noita maksimeita pikku hiljaa ylöspäin, en murehdi toistomääristä toistaiseksi.

Massaa on tullut taas lisää. Vaaka näytti jo 83, missä lienee noin 2kg ylimääräistä (vaakani on vähän epätarkka), mutta selvää on että yli 80kg:n ollaan menty. Tällä menolla olen ylipainoinen muutamassa kuukaudessa, mikä on vähän hupaisaa.

Kaveri tuli reissusta eilen ja heeboilimme ja saunoimme kämpilläni eilen ja tietenkin pakko oli tehdä pienet penkkitreenit. Olen rajoittanut penkissä painot alle 70 kiloon olkapääni takia joten jonkinlaisen harjoitusvasteen saamiseksi teimme vajaa 60 kilolla 4x15 sarjoja. Saipahan kunnon pumpin päälle.

Kolme viikkoa enää Singaporen reissuun.

Ei kommentteja: