maanantai 3. lokakuuta 2016

Väsymys

Sain lauantaina lähtemään yhden artikkelin, ja perjantaina on toisen deadline. Lisäksi minulla on keskiviikkona annettavana opetusnäyte, aiheena logiikka. Asiat tuppaavat kasaantumaan. Tällä viikolla on suunnitelmana lähinnä painaa töitä kellon ympäri.

Lauantaina kävin kyykkäilemässä hieman. 137.5kg meni nyt kaksi toistoa, kun viikkoa aiemmin meni vain 130kg. Tämä yllätti, sillä viime viikon olin varsin stressaantunut enkä ollut syönyt hyvin. Anekdotaalinen todistusaineisto on heikkoa, mutta aloitin viikko sitten kokeeksi pterostilbenin ja nikotiiniamidi-ribosidin käytön lisäravinteina, kokeillakseni parantavatko ne palautumista. En osaa tietenkään sanoa mitään vielä, mutta ainakaan vielä ei ole mitään negatiivisia ilmiöitä.

Söimme juhlallisesti ja valitettavasti ilta meni pitkäksi lautapelien merkeissä. Sain vain nelisen tuntia yöunta, eikä sunnuntaiksi suunnittelemani työpäivä sitten oikein ollut kovin tuottoisa. Kävin lenkillä ja söin paljon vihanneksia, enkä juurikaan tehnyt mitään hyödyllistä. Nukuin sitten noin 9 tuntia viime yönä.

531-syklissä on enää penkkipäivä ja maastaveto jäljellä. Perjantaina alkaa painonnostokurssi. En ole varma vielä menenkö tekemään penkin tänään vai huomenna. Tänään olisi sikäli paras, että voisin vetää maasta huomenna ja palautua kaksi kokonaista päivää. Katsotaan nyt.

Ei kommentteja: